sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

157 | Päiväkävelyllä Nilpakkeen kaa

Muutama päivä takaperin käytiin Nilpan kanssa kävelyllä lämpöisessä auringonpaisteessa. Uusi riimu päähän ja liina riimuun kiinni. Poni touhuili pitkän narun päässä, käveli ojassa, pysähteli ja otti hetken päästä ravilla kiinni jos kerkesin jo liinanmitan päähän ponskista. Viime viikolla tehtiin pari rankkaa lenkkiä ja poni oli hieman väsyneen oloinen ja sai viettää muutaman tarhapäivän ilman sen kummempaa liikuntaa. Viime viikolla oli kengityspäiväkin, nyt on tuliterät kesärenkaat alla. Puoleentoista vuoteen ei ole tainnutkaan kesäkenkiä ponilla olla. Viime kesän poni oli kokonaan ilman kenkiä.



Ensi viikolla poni päässee laukkailemaan pitkästä aikaa, voin vain kuvitella ponin riemun kun se tajuaa mitä se saa pitkästä aikaa tehdä. Kovasti jo odotellaan kentänkin kuivumista, muutaman päivän se on vielä käyttökelvoton mutta jos säät suosii niin loppuviikosta sen luulisi olevan jo hyvä. Toivotaan että aurinkoinen keli jatkuu eikä luvattua räntäsadetta tule. Toisaalta, räntäsateen toteutuessa tiet pysyy meidän treenaamisen kannalta parempana ja saadaan taas muutama lisäpäivä pitkille lenkeille. 


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

156 | Kevätreeniä

Nilpan treenit kulkee hyvin, poni on oma reipas itsensä ja nauttii juoksemisesta. Treenitiet on oikein hyvässä kunnossa ja ollaankin hyödynnetty pehmoisia paikkoja ja ajettu normaalia pidempää lenkkiä. Ollaan huristeltu paikoissa missä ei ole hetkeen käyty ja poni on intopiukeana korvat hörössä porhaltanut menemään. Pari reippaampaa pätkää per lenkki ollaan otettu, enemmän tai vähemmän lujaa. Ihan hyvin tuntuu poni kipittävän eteenpäin ja jos poni on huhtikuun lopussa vielä pihassa niin aikomus on lähteä 28.4 kotirata Seinäjokea kiertämään.
Petyin sarjoja etsiessä huonoon tarjontaan, huhtikuussa oli ainoastaan tuo Seinäjoen sarja ja mahtoiko toukokuussa olla yhtäkään. 200km alkaa olla raja, sen kauemmas en yhtä starttia varten viitsisi lähteä. Ringin sisään sopii Seinäjoki, Teivo, Pori, Killeri, Vaasa, Kaustinen ja Ylivieska. Kesäisin pikkuradoillakin on raveja, mutta aika vähän b-ponisarjoja tarjoavat. Koskakohan viimeksi Ylivieska, Vaasa tai Kaustinen olisi ajanut b-ponilähtöä? Toisaalta, eipä tuolla Keski-Pohjanmaalla ihan hirvittävästi isompia kilpureita edes ole.

Iltaruuaksi poni saa nykyään kauraa, Racingin Selectediä, Marstallin Forcea, mustakuminaa ja suolaa. Ihmeen hyvin mustakuminakin maistuu, se nimittäin näyttää (ja maistuu) ihan pikkukiviltä :D

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

155 | MYYNNISSÄ!

EDIT 6.4// Poni on myyty :)


Omistajan opiskeluiden vuoksi myynnissä 7-vuotias russruuna Pejnarve Rom. (Sukuposti) Hyväkäytöksinen ja – tapainen, toimii kaikissa hoitotoimenpiteissä. Luonteeltaan utelias, kiltti ja hieman hömelö.


Ajettu paljon yksin, maasto- ja liikennevarma. Treenattu yleisillä teillä eikä tuumaile kummempia rekoistakaan. Kilpaa huristettu statistiikalla 8: 4-1-0, 2.19,8ke. 450e juostua rahaa.

Ratsastettu, osaa helpon C:n asiat. Laukkakisojen rusettihai.

Ravisukuinen ja on jalostettu liikkumaan, tästä ei ole pihankoristeeksi satunnaiseen köpöttelyyn. Tarvitsee säännöllistä, monipuolista liikuntaa. Ei sovellu lasten käsiin tai opetteluponiksi, mutta esimerkiksi a-poneista isompiin siirtyvälle oiva kaveri.



Kesäihottuma, hoidettuna pystyy laiduntamaan ympärivuorokautisesti.

Hinta 3200e sisältäen treenikärryt ja valjaat. Kilpakärryt ja satula ostettavissa erikseen.

Yhteydenotot kello 16 jälkeen 040 7550580
Lisäkuvia sähköpostilla vilmaponi@gmail.com



torstai 13. maaliskuuta 2014

154 | Saksassa shoppailemassa!

Parin viikon tauon syynä oli kevätretki Saksaan ja Saksan heppakauppoihin. Alkuperäisenä suunnitelmana oli käydä "vain" 2500 neliön kokoisessa Loesdaussa ja Raiffeisen-marktissa sekä yhdessä paikallisessa kaupassa, mutta löydettiin sattumalta vielä Equiva ja matkalle osui Krämerkin, eli aika monta kauppaa tuli käytyä. Kotimatkalla Pohjanmaalle piti tietenkin pysähtyä vielä Horzella ja Hööksillä... heippa rahat
Jos joskus pääset käymään saksalaisessa hevostarvikeliikkeessä, älä jätä tilaisuutta käyttämättä. Valikoima on kaupasta riippuen hyvän ja valtavan väliltä,  hintataso edukkaampi. Lähes kaikki halvempaa kuin Suomessa. Eskadron on samoissa hinnoissa molemmissa maissa, mutta esimerkiksi Kingsland ja Horseware on halvempaa.

HKM etusuojat
Loesdau on iso ja valikoimaa löytyy, on sekä halvempaa että kalliimpaa tavaraa. Raiffesein-markt on aika hyvä vastine Suomen Agrille tai muulle maatalouskaupalle, yllättävän hyvä valikoima. Equiva oli mun lempparikauppa vaikkakin oli ainoa mistä en ostanut mitään. Tosi selkeä järjestys kaupassa, tavaroita kivasti väreittäin, tykkäsin kovasti! Krämer oli samaa sarjaa Loesdaun kanssa, kauppa oli pienempi mutta tavaraa yhtä paljon. Sieltä sai myös ns. Hööksin merkkejä, Showmasteria ja Steedsia muunmuassa. 
Loesdaulta tarttui litran elektrolyyttiliuospönikkä kympillä ja kaksi tavan mustaa joustopinteliä kuudella eurolla. Raiffeisen-marktista Nilpa sai HKM:n keltaiset etusuojat, niillä oli hintaa 20e. HKM:n keltaiset takahivarithan meillä jo on. Samasta kaupasta kotiutin itselleni Kantrien tummansinisen toppaliivin kolmella kympillä sekä Effolin haavasuihketta hintaan 13e. Krämeriltä 5kg mustakuminaa 17e. 
Aiemmalta reissulta Tampereen suunnille tarttui Hööksiltä mukaan Showmasterin musta satulahuopa, oliskohan hintaa ollut 6e sekä happy mouth kolmipala fullcheek josta maksoin reilun kympin. Horzelta iihana mintunvihreä riimu + naru 6,5e. Mulla on samanlaisia riimuja jo kaksi ennestään...

Fullcheek
Ja kun Saksassa oltiin niin tuli sieltä muutama holijuomakin mukaan ostettua :D terveisin ei tarvi käydä Alkos ainakaan vuoteen