sunnuntai 27. marraskuuta 2011

The Facts

Itse tykkään lukea näitä 20 faktaa-juttuja, joten kerrotaanpas Rommista 20 totuutta:

1. Oikea nimi Pejnarve Rom
2.  Syntynyt 8.5.2007 Gotlannissa
3. Väriltään vaaleanruunikko
4.  Merkkejä niin paljon, etten jaksa kaikkia tähän kirjoittaa (: //edit. vkots vej erv srv ktv kjko vtj vsk rmtpl kjko otj vsk vko
5. Sukupuoleltaan ruuna. Ruunattu keväällä 2010, sitä ennen oli erittäin orimainen ja vaarallinen käsitellä
6.  Rommilla on kesäihottuma
7.  Korkeutta oli maaliskuussa 122,0 cm
8.  Kasvoi vuosien 2010-2011 välillä lähes viisi senttiä korkeutta ja oli sen takia ajamatta useamman kuukauden ja siitä johtuen on ikäisiään jäljessä treenikilometrien suhteen
9. Rom sai 39 pistettä kesällisenä varsana varsanäyttelyssä rivillä 87888=39p. Ainut seiska rungosta; tyypistä, jaloista, käynnistä ja ravista kasit
10.  Rommilla on satamiljoonaa lempinimeä. Yleisimpänä Vompo, Pompo ja Rompo, vähän vähemmän käytettyjen listalla mm. Jättiräiskäle (en tiedä mistä tämäkin lähti), Aasi, Ruttu… 
Yksi lukuisista itsetehdyistä otsapannoista, tällä kertaa kolmella tähdellä varustettu versio
11. Pompolla ei juuri nyt ole kenkiä
12. Juoksi eilen 600m kilometriaikaan 2.51, liukastelemalla ilman kenkiä eikä sekkiäkään päässä ollut. Kaiken lisäksi oltiin yksistään liikenteessä. Mentiin aika paljon hiljempaa kuin silloin kun ollaan Oton perässä päästelty..
13. Tänään käytiin vain köpsöttelemässä selästä päin LUMISATEESSA!
14. Rommilla on hyvin omalaatuiset korvat. Se osaa ”tärisyttää” niitä taaksepäin hyvin hassun näköisesti
15. Rom on tarkka ruuistaan ja näyttää ilkeältä jos uskallat mennä Hänen karsinaansa kun Hänellä on ruokaa. Ei se kyllä mitään ikinä tee..
16. Rommin karsina on erittäin ärsyttävä siivota, koska se pilppuaa joka ikisen paskapalleronsa noin neljään osaan ja kätkee ne turvekasan alle
17. Rom ei aluksi osannut peruuttaa kopista pihalle. Nyt ollaan hieman opeteltu peruuttamista ja se sujuukin nykyään kohtalaisesti
18. Pomsu oli aluksi erittäin arka korvistaan. Ei puhettakaan, että niihin olisi saanut koskea vahingossakaan. Edelleen poni on vieraille ihmisille melko tarkka asiasta, mutta korvakarvojen leikkaaminen ja muut rapsuttelut sujuvat jo vallan mainiosti, kunhan joku tuttu ihminen tekee hommat
19. Poni on kadottanut jo kaksi riimua. Kumpikaan edellisistä poneista ei ole saanut kadotettua yhtäkään, mutta Rom pisti tuulemaan. Riimut ovat jossain laitumella, ei ole vielä tullut vastaan, että missä siellä.. Toisen riimun kadotettuaan, on poni ulkoillut ilman riimua.
20. Pejnarve Rom on asunut Suomessa tasan neljä kuukautta!
 päivitetty 28.11 klo 16.58 ROM LÖYTYY NYT HEPPA.HIPPOKSESTA (:

maanantai 21. marraskuuta 2011

Ruokaa!

1. 1 dl kivennäistä. Käytössä Mineral Plus
2. 1 dl kauraa
3. 1 dl Progressia
4. 1 rkl suolaa
5. 1 mitta valkosipulia
6. 1 pumppaus Chevinal Plussaa

Siinä tämänhetkinen iltaruokavalio (aamulla 1dl kauraa), tietenkin lisäksi porkkanat ja sen semmoiset "ylimääräiset" sekä heinää lähes rajattomasti. Varsinkin nyt, kun pyöröpaalit tulivat pihaan. Muutama sata kiloa esikuivattua heinää kertaa kaksitoista paalta odottaa syöjäänsä. Talven saavat hepat syödä sellaista pihalla ja sisällä sitten kuivaa heinää pikkupaaleista. Vompo saa illalla maksimissaan siivun verran heinää. Onhan se vähän, mutta siihen nähden mitä se pihalla syö, meinaa olla se siivukin liikaa.

Kohtapuoliin ponin ruokavaliokin menee uusiksi. Progressia riittää enää pariksi viikoksi ja sen jälkeen tarkoituksena olisi tehdä melko radikaali muutos. Lopetan teollisen papanan antamisen, ja siirryn pelkän kauran antamiseen. Kauran lisäksi pellavaa, kivennäistä, suolaa sekä jotakin d-vitamiinia sisältävää vitskua. Miksi näin? Sen takia, että Vompo ei kaurasta kuumu eikä se oikeastaan edes tarvi mitään ylimääräistä. Pellava ei ainakaan pahaa tee ja uskon että poni sen syö. (Toisin kuin Vilma, johon ei pellava uponnut, ei sitten millään.) Karvakin saisi olla ponilla parempi. D-vitamiinia se tarvitsee ihottumansa takia, koska on kesän loimitettuna eikä saa aurinkoa -> ei d-vitamiinia. Kivennäistä, no, sitä sen nyt vain pitää saada, samoin kuin suolaa. Valkosipulin ajattelin lopettaa näin väliaikaisesti, ehkä joskus sitten aloitan sen uudestaan.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Ostokset

Pääsin tänään jo aikaisin koulusta, joten oli aikaa polkea toiselle puolelle kaupunkia ostelemaan Rommille lisää tavaraa.
 Pharmacaren Blue Only-linimentti. Tällä hetkellä käytetään samaisen firman B.S.Doublen loppua. Sekin on ollut ihan hyvää ainetta, mutta halusin jotakin kaksitehoista. Blue Lotionin olen itse ottanut omaan käyttööni, on sitä joskus käytetty oikein ponillekin.. Ostin juuri Onlyn sen takia, että sen haju on parempi kuin Lotionissa, eikä tämä ollut mitään mahdottoman kallistakaan (6,90e). Tiedän, että tässä on neljän päivän varoaika, mutta ei sitten käytetä tätä ennen startteja :)



Racingin Himalaja-suolakivi. Tämä olisi tarkoitus laittaa Likit-telineeseen ja kattoon kiinni. Vilmalla oli joskus samanlainen viritelmä ja hyvin toimi. Pomsulla ei ole tällä hetkellä suolakiveä, vaan saa irtosuolaa. Mieluiten silti pitäisin sillä sekä kiveä että irtosuolaa, ei kai siitä haittaakaan ole?

Tänään on ollut koko päivän lämpötila pakkasen puolella, joka meinaa sitä, että tallilla on takuuvarmasti tiet umpijäässä eikä ajaen pääse kuin kävelyä. Jes. Taitaapi olla vuorossa kenttätyöskentelyä.
Toivottavasti lumikin tulis kohta!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Täällä ollaan!

Superpitkä päivitystauko takana, pahoittelut!
Tänään vaihtui lukiossa jakso, eli viimeisen viikon oon vain lukenut kokeisiin, jotka ei kyllä siltikään menneet kovin hyvin...
Rom siirtyi viime viikon keskiviikkona epäviralliselta lomaltaan treeniin. Kahden viikon jälkeen lyötiin kärryt perään ja lähdettiin lenkille. Pistin kitaraudalla ja leukalenkillä varustetun sekinkin päähän, joten poni ravasi paremmin kuin aikoihin. Vähän tahtoo olla ravi hukassa, tiet on sen verran kovia että Pompon jalat ei tahdo pysyä ponin alla yhtään. Välillä ravi on sellaistakin sotkua, että heikompaa hirvittää. Ihme, ettei poni ole vielä saanut sen kummempia lyömäjälkiä jalkoihinsa.
Pitäisi todella ostaa oikeat takasuojat, sen verran aktiivista tuo jalkoihin lyöminen on. Nyt on HIHS: istä asti käytetty HKM:n takahivutussuojia, eivätkä olleet mikään turha ostos, sen verran on lyöntijälkiä tullut.
Pom sai vihdoin myös oman satulan! 15" musta nahkasatula löysi ponista uuden omistajan. Leveydeltään N, joten luultavasti on normaalileveä, koska ei ollut mikään järjettömän kapea Rommin selkään. Merkistä ei hajuakaan, ilmeisesti joku Ruotsista tullut. Vielä kun löytyisi joku kiva ratsastaja kouluttamaan ponia eteenpäin :)
Lopuksi vielä kuvat HIHS-ostoksista, vihdoin! Kuvaamatta jäi Horzen Easy-Up-riimu.

Kultainen piiska, 10e

HKM takajalan hivutussuojat, 5e

Horze Show-fleece, 10e

Eskadron 300g toppaloimi, 60e

Eskadron riimu, 10e. Oli liian pieni, joten MYYNNISSÄ!
Tälläistä tällä kertaa! Jos joku tietää innokasta ratsastajaa, niin pistä vaikka kommenttia :)