lauantai 17. syyskuuta 2011

Treeniä treeniä treeniä

Vihdoin ollaan päästy vähän säännöllisemmin ajamaan. Sateinen sää on pehmittänyt tiet ravattavaan kuntoon, mutta toisaalta pehmittäny myös pellot sellaiseksi ettei niissä kauheasti ajella.
Pari viime viikkoa on menty niin, että sunnuntai tai maanantai on ollut vapaa samoin kuin keskiviikko ja muina päivinä sitten liikettä. Maanantait tulevat jatkossa olemaan vapaita kun aloitan vetämään seurakunnan isosryhmää silloin. En ole mikään uskonnollinen ihminen, vaikka yritetäänkin Kaisan kanssa vetää poikakerhoa ja olen vanha/iso-ryhmissä mukana. Meitä taitaa olla nyt noin 60 ihmistä vanhakoulutusryhmässä, joka on kohtuullisen suuri porukka :)
Pompomilta alkaa pikku hiljaa löytyä myös vauhtia! Eilen ajoin sillä yksin noin 8km lenkin ja takaisinpäin tullessa ajoin kilometrin suoran lujaa, en nyt aivan sitä vauhtia mitä ponista lähtee mutta lujaa kuitenkin. Takapuolituntumalla mentiin kyllä reippaasti alle kolmen minuutin vauhtia, 200m pätkä vielä lujempaa. Pitäisi kokeilla ajaa Rommilla sekki päässä ja kellon kanssa ja katsoa että mitä vauhtia mennään.


Ostin Rommille jännesuojiksi vanhat ja käytetyt Racing Tackin suojat. Kaisan kanssa mennään HIHSiin ja sieltä aion ostaa suojat jotka kehtaa pistää jalkaan myös yleiselle paikalle. Näistä Horsepron suojista olen haaveillut mutta katsoo mitä HIHSistä löytyy :)
Myös polvisuojat pitäisi ponille hankkia, poni juoksee sen verran "ylöspäin". Ei ole tullut vielä vastaan kukkarolle sopivan hintaisia, en aio Wahlstenin 55e polvareita ponille ostaa. Niitä saisi Seinäjoelta monestakin paikasta, mutta olen aikeissa hankkia ihan Finn-tackin noin 30e suojat.

lenkille lähdössä (kännykkälaatu <3)

4 kommenttia:

  1. Minkä merkkiset noi teijän hiittarit on?
    Noi suojat on tosiaan , ainakin wahlstenilla , munkin kukkarolle liian kalliita...

    VastaaPoista
  2. Aisassa taitaa lukea Campbell, mutta ovat noin 10 vuotta vanhat kärryt :D Suomen Hevostarvikkeelta saa nykyään Campbell-kärryjä. Haaveilin oiken ponihiittareista, mutta nyt kun olen näillä hevosen hiittareilla ajellut, en halua enää ponikokoisia :D

    VastaaPoista
  3. Vauh, ihanat suojat!!
    Tosi kiva blogi muutenki :-)


    - eve / http://teamkarvamasut.blogspot.com/

    VastaaPoista