maanantai 18. kesäkuuta 2012

kesäkuulumisia!

Jälleen on yhdet pikkuiset saatu leiriltä kotiin ja konfirmoitua. Hauska viikko oli jälleen ja vähän haikein fiiliksin lähdettiin kotiin. Vanhaporukan kanssa kuitenkin kolme vuotta pyöritty yhdessä, ensin isokoulutuksessa ja sen jälkeen vanhana. Meidän leirin vanhaporukka hitsautui loistavasti yhteen ja takuulla tapaamme myös leirin jälkeen! Leirin isotkin oli mukavia ja meillä yhteensä viidellätoista isolla ja vanhalla oli kyllä aivan loistavaa juttua keskenämme. Pikkuiset jäi hieman etäiseksi, mutta naamalta taidan tunnistaa kaikki ja kyllä siitä joukosta muutamaan tutustuinkin.
Leirin jälkeinen viikonloppu meni juhliessa ja musiikkia kuunnellessa. Provinssirock rocks \,,/ Seinäjoen paras festari juhlittiin viikonloppuna ja tottakai sinne piti kolmen päivän ranneke hommata. Äiti ja iskä sen kustansi, kolme kuukautta myöhässä synttärilahjana :D

Tallilla kävin torstaina ja perjantaina, molemmilla kerroilla käpsyttelin parikymmentä minuuttia ilman satulaa kentällä. Käyntiä ja ravia ympäri uraa ympyröillä höystettynä. Rom toimi hyvin, perjantaina oli vähän laiska. Molemmilla kerroilla liikkui hyvin ja mielellään. Ympyröillä tahtoo olla jälkimmäinen puolisko suurempi kuin ensimmäinen. Pitää muistaa itsekin keskittyä asiaan paremmin!

Kesän suunnitelmapäivityksiä: 26.7 on Porissa nappisarja ja sinne on tähtäin ponin kanssa. Heinäkuun pariksi ekaksi viikoksi olisi tarkoitus mennä tuohon ratatallille, että pääsisi ajamaan raviakin johonkin. Asia on vielä lopullisesti sopimatta, mutta eiköhän kaikki onnistu. Ei se ole kuin parista puhelusta kiinni :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti