keskiviikko 26. joulukuuta 2012

99 | Voittaja!


Arvonnan voittaja on löytynyt ja arpakone valitsi voittajaksi Even! Voittajalle on ilmoitettu sähköpostitse.

Joulu tuli ja joulu meni, omalta osin flunssaisena. Poni ei saanut mitään joululahjaksi, mutta suunnitelmissa on tilata sille jotakin pientä. Aattoaamuna käytiin kävelylenkillä ilman satulaa. Poni oli tuttuun tapaansa superpirteä, pylly hyllyen ja ratsastajan kypärätonttulakki heiluen painettiin menemään.
Tänään käytiin ekaa kertaa ajaen hangessa, sunnuntaina oltiin jo ohjasajaen ja juoksuttaen kokeilemassa miltä hanki maistuu. Sunnuntaina poni myös juoksi irti laitumella, monta kertaa rallitti ympäriinsä ilman mitään pyyntöä. Ilmeisesti oli jonkin verran patoutunut energiaa varastoon.. Tänään mentiin ajaen kaksi rinkiä pellossa, yksi rinki on varmaankin vajaa 200m. Alkuun vain kävelin kärryjen takana ja sitten hyppäsin kyytiin. Poni meni korvat hörössä eteenpäin vaikka lunta oli polviin saakka. Sen jälkeen tiellä hölkkää ja ponin omasta tahdosta pätkä myös reippaampaa, kävelyt loppuun ja poni talliin.
 Huomenna ajattelin lähteä ihan tavalliselle lenkille ilman hankipätkiä, koskahan lie viimeksi olen ajanut ponilla pitempää lenkkiä kuin tuo viiden kilsan pätkä mitä koko syksyn tuli hinkattua. Nyt alkaa kunnon treeni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti