Hiljalleen aloitettiin treenaaminen ja Nilpasta onkin kuoriutunut näiden vajaan kolmen vuoden aikana aivan valtavan palvelualtis poni, joka lähtee ihan jokaikinen kerta korvat hörössä lenkille. Nykyään se osaa peruuttaa traikusta alas, kengityksessä ei ole mitään ongelmaa ja ulkomuotokin on muuttunut söpömmäksi
Paljon on koettu, itketty, naurettu, verta ja kyyneliä vuodatettu ja mun sydämessä tulee aina olemaan paikka Nilkki-Petterille ♥ Huomenna Nilpa lähtee uutta kotia kohti ja minä alan opettelemaan hevosetonta elämää lähes seitsemän poninomistajavuoden jälkeen. Outoa.
Tämä blogi hiljenee.