perjantai 7. lokakuuta 2011

Radalle!



Syyslomalla mennään radalle!
Pitäisi kai kysyä koppia jostakin lainalle, valjaatkin voisi pestä, jos vaikka sentin paksuisen kurasta ja pölystä muodostuneen kuoren alta paljastuisi musta nahka? Onko vapaaehtoisia tekemään tätä hommaa? Ai eikö, jännä sinänsä...

Rom on taas viettänyt lunkiviikkoa, liikettä on saanut tähän mennessä vain tiistaina ja tänään. Maanantaina oli isohommia, keskiviikkona kerhon vetämistä, torstaina hylättyjen uusinnat. On tämä lukiolaisen elämä kivaa! Jossain välissä pitäisi läksyjäkin tehdä ja itseni kohdalla menee kyllä harrastus koulun edelle, eli ensin tallille SITTEN läksyt. Joku voisi sanoa, että järjestys on vähän väärä, mutta itsepähän olen hevosen ostanut.
Rommin papereita odottelen Hippoksesta kohtapuoliin takaisinpäin. Jos ei kohta ala kuulumaan, pitää alkaa soittelemaan perään, sillä ponille menee rokotukset umpeen joulukuun alussa. Rokotuksethan merkitään siihen passiin, joten toivon, että se kohta postilaatikkoon kopsahtaisi. Rokotusreissulla pitäisi myös hampaat tarkastaa, itselläni on villi veikkaus, että takahampaista löytyy melko järkyttävät piikit. Luultavasti sudenhampaatkin löytyy, en tosin muista, että onko ne jo nypätty ponilta pois..

Näissä merkeissä jatketaan!

2 kommenttia:

  1. Moi! Sulla on ihana blogi :). Liityin heti lukijaksi. Miten saat nuo kuvat tuon kokoisiksi, laitatko ne bloggerin kautta vai miten? Kun itse en saa tuollaisiksi :/.

    VastaaPoista
  2. Hihii, kiitoksia :)
    Laitan ihan bloggeriin, tässä mun blogissa 500px levyinen kuva on juuri soppelin kokoinen, sen kun laittaa näkymään alkuperäisen kokoisena ja pistää vielä keskelle tekstiä, niin näyttää tälläiseltä :)

    VastaaPoista