keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ostoksia

Vasemmalla kaksi takakenkää, menevät tosin vaihtoon. Olivat hiukan liian isot, nuo ovat KW:n ravikengät kokoa 00. Viiden nollan ratsukenkä olisi paremman kokoinen. Edessä Pompolla on juuri tuon kokoinen ravikenkä, mutta ravaa paljon paremmin, kun takana on painoa hieman enemmän. Oikealla Agrimarketin löytölaarista löytyneet Finn-tackin talvihanskat kokoa xs, eli taitavat olla miesten mallia. 15e näistä maksoin ja vaikuttavat ihan käyttökelpoisilta. Eurohunterin kolmisormihanskani ovat uskollisesti palvelleet useamman talven, mutta nyt ovat niin hajalla, että piti saada korvaavat tilalle. Kokeilin Horzenkin kolmisormia käteen, mutta ne olivat ihan kamalat.
Kaksi Hööksin huopaa, vasemmalla olevan ovh 26e, nyt oli löytökopassa 3e. Oikealla alesta tullut IHANA paksu huopa jonka normaalihinta myöskin 26e, lähti kaupasta 13e hintalapulla varustettuna. Tästä huovasta on nyt kevätvärinä keltainen, jonka olen vakaasti päättänyt kotiuttaa. Heti kun saisin vain jostakin rahat siihen..

Kuvassa näkyy Hööksin keltainen heijastinriimu, 10,25e. Kokoa cob, tein pari lisäreikää niskaan jotta istuisi vähän paremmin. Tämän luokittelisin sarjaan heräteostokset, mutta olen haaveillut heijastinriimusta ja nyt osui hyvä kohdalle. Ja vielä oikean värinenkin (:
Nyt vielä jännätään suitsia, eka laukku Australiasta on tullut, mutta heppatarvikelaukku on vielä matkan päällä. Toivottavasti löytäisi kohta perille...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti