torstai 29. marraskuuta 2012

90 | Joulukalenteri

Noin joka toisessa blogissa kailotetaan jeejee joulukalenteri tulee. Oonko vähän vai paljon tylsä kun ilmoitan, etten aio mitään joulukalenteria teille tehdä? Jotain muuta kylläkin ja paljasta pintaa luvassa viikonloppuna, stay tuned asian suhteen ;)

Olen toista päivää kuumeessa mutta tänään oli pakko päästä tallille. Ponille satula selkään ja suunnitelmana pikataivuttelut (kivikovalla) kentällä. Aluksi kävin kävelemässä pellolla, mutta poni innoistui vähän liikaakin ja olisi halunnut mennä lujempaa, kumma juttu. Käpsyteltiin takaisin kentälle ja tavoitteena symmetrinen kahdeksikko. Pääty-ympyröitä ja voltteja testimielessä. Ensin sain muutaman kerran tikulla muistuttaa ponia, että mitä pitää tapahtua jos sisäpohkeella painetaan ihrakasan kohdasta. Hiljalleen homma alkoi sujua, mutta pariin otteeseen, tuttuun tyyliinsä, poni pakeni kuolaimen alle kunnon rollaukseen, pieni muistutus asiasta ja pää palasi sinne minne kuuluukin. Loppuun pyörittiin kahdeksikolla ja voi että kun poni kulki hienosti <3

Kävelyt pitkin ohjin ja poni talliin syömään iltapöperöä, johon kuului desi kauraa, saman verran Progressia, Mineral Plussaa, ruokalusikallinen merisuolaa, noin kolmasosadesi kuivaa pellavarouhejotainentiedämitä ja kaksi kynttä raakaa valkosipulia murskattuna.

Kohta on joulukuu ja saadaan vaihtaa tallikalenteriin tämmöinen mies meitä tuijottelemaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti