perjantai 19. elokuuta 2011

Kesäihottuma

013
Edellä Kaisa ja Otto
Kylläpä venähti taas bloggailuväli, pahoitteluni. Lukio vie ihan liikaa aikaa läksyineen kaikkineen. Olen ihan kyllästynyt kyseiseen laitokseen, mutta jos sen nyt kituuttaisi jotenkin läpi. Nyt aloitin lukion kakkosella, joten on tässä vielä tulossa muutama jakso ennenkuin lukiourakka on ohitse.
 Rompula voi hyvin, ihottumaloimeen on vain jostakin saanut reiän. Onneksi kylkeen ettei mihinkään kriittiseen paikkaan. En ole maininnutkaan, mutta Rommilla on kesäihottuma. Tänä kesänä puhjennut eli ihan aisoissa vielä. Ulkoilee ihottumaloimen kera jonka merkistä ei tietoakaan koska tuli ponin mukana Ruotsista.
Rasvana/kutinan lievittäjänä Pharmacaren Summer Relief joka on toiminut ihan hyvin. Ensi kesäksi olisi kuitenkin tilata Carr&Day&Martinin Killitchiä josta olen kuullut paljon hyvää. Kuitenkin halvempaa kuin tuo Summer Relief, miinuksena vain se että Killitchiä saa Suomesta ilmeisesti vain tuolta Vixeniltä.
Ötökkämyrkkynä toimii Cannibal Stop, mielestäni ainut joka toimii ja johon voin rahani pistää. Porsivettiä käyttäisin vielä mieluummin (samaa ainetta, mutta suihkepullossa) mutta silloin ku edellinen purkki loppui, oli koko Seinäjoelta Porsivet loppu, joten Cannibal Stop tuli sitten käyttöön. Eikä se pullo lopu ikinä. Nyt se on kestänyt jo puolitoista kesää ja vielä on melkein puolet jäljellä, on siis todella riittoisaa!

 Treenailtukin on, maanantaina oltiin Kaisan ja hevosensa Oton kanssa lenkillä. Mentiin erinäisiä peltoja pitkin ja poikin ja kivaa oli. Pituutta noin 6 km, melko paljon kävelyä ja muutama ravipätkä joukkoon. Otto on hyvin tarkka jaloistaan joten ravit jäävät melko vähiin tälläisillä lenkeillä. Keskiviikkona mentiin yksin 5,3 km lenkki, kesto 47 min ja keskinopeus 6,7km/h. Peltoteitä ja yhtä peltoa ympäri, harjoiteltiin hieman volttausta ja hyvinhän se meni. (Käytän tällä hetkellä navigator-puhelinta joka on ihan kätevä juuri tälläisten matkojen mittaamisessa)
Tänään eli perjantaina Kaisan ja Oton kanssa 7,9km keskinopeudella 6,0 km/h ja kesto 1,20h. Peltoja mentiin ja matkalla nähtiin puimuri sekä traktoreita, ja ne oli todella pelottavia!

215

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti