perjantai 12. elokuuta 2011

Treenailua

252Nyt ollaan pikkuhiljaa pääsemässä valmennuksen makuun. Treenikertoja olisi tarkoitus lisätä vielä muutama, kokeilaan nyt ainakin mitä Rom tuumaa viiden päivän treeniviikosta. Tarkoitus olisi siis viikossa pitää kaksi vapaapäivä viikossa ja viitenä päivänä sitten liikettä, ajoa pääosin mutta jos kerran-pari viikossa sitten jotakin muuta. Katsellaan ja kuulostellaan mitä poni tälläisestä tuumaa, ponin ehdoillahan tätä lajia harrastetaan.

Maanantaina oltiin Rommin kanssa ihan kahdestaan ajelulla. Mentiin noin 4 km lenkki, alkuun puolisen kilometriä kävelyä ja sitten ravia noin kolme kilometriä ja loppu taas kävellen. Mukavastihan se meni, kerran poni kääntyi takaisin tulosuuntaan kun pelkäsi marjanpoimijoita metsässä :D Hyvin kääntyi sitten takaisin sinne päin minne pitikin, mutta ponille jäi hieman jännitys päälle ja tölläili aivan kaikkea. Olin silti tyytyväinen poniin, oli kuitenkin ensimmäinen lenkki ilman kaveria, ohjaus toimi ja poni meni sitä askellajia mitä halusinkin.

Keskiviikkona vuorossa oli ajelua kaverin kera. Kaverini Kaisa tuli hevosensa kanssa meidän mukaan ja lähdettiin kohti lentokenttää. Sinne menee mukava peltotie jossa pääsee ravailemaan, muualla meinaa olla tiet todella kovia tai sitten kivisiä eikä niissä voi oikein mennä kuin käyntiä. Lasten ja nuorten crossiradalla käytiin kääntymässä ja lähdettiin sieltä takaisin kotia kohti. Rom käyttäytyi todella hienosti koko lenkin, olin siitä yllättynyt, kuitenkin kaikenmoisia "mörköjä" oli matkan varrella. Lenkillä on mittaa reilun 6 km. Lentokonekin laskeutui todella lähelle mutta poni ei pelännyt yhtään, eipä ole tainnut ikinä kukaan vielä noita pelätä.

Perjantaina eli tänään pyörittiin kentällä. Kokeiltiin kuinka poni liinassa toimii ja hyvinhän se meni, ei ollut ilmeisesti ensimmäinen kerta kun narun päähän pistetään, sen verran nätisti käyttäytyi. Kaikki askellajit mentiin läpi, laukkaan tarvittiin hieman apuvoimia mutta kyllä sekin sieltä saatiin esiin. Olin positiivisesti yllättynyt Rommin laukasta, se oli yllättävän pyörivää siihen nähden että sukulaiset ovat jo parissa polvessa täysin juoksijoita.
Lopuksi Kaisa hyppäsi Rommin selkään ja mentiin kierros käyntiä molempiin suuntiin. Ennemmin ei ponilla ole ketään selässä ollut, mutta ei ollut tässäkään hommassa mitään ongelmaa. Pari kertaa Kaisa kävi mahallaan ponin selän päällä ja sitten hypättiinkin jo kyytiin. Kävelyä ja parit pysähdykset eikä Rom ollut moksiskaan, kyllä siitä vielä ratsukin tulee!
 (satula vain pitäisi jostakin ostaa, edullinen 16" W tai XW-satula olisi hakusassa)

220






4 kommenttia:

  1. Siulla on aivan ihana blogi, kirjoitat hyvin ja poni on todella suloinen :) Liityin lukijaksi. Mistäpäin Suomea olette, jos saa kysyä? :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia, poni on kyllä livenäkin sellainen sydäntenmurskaaja :) Seinäjoelta ponnistetaan maailmalle :)

    VastaaPoista
  3. Suloinen poni! Toivottavasti teidät nähdään tulevaisuudessa yhdessä raviradoilla :)

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti! Yritys on ainakin kova ja ponissa tuntuu ainesta olevan, katsotaan mihin se sitten riittää :)

    VastaaPoista